Mainos Kuvataideterapeuttinen menetelmä

KUTSU!
Tule ja tutustu


Kuvataideterapeuttiseen menetelmään


Olen ratkaisukeskeisten työmenetelmien ohjaaja, kuvataiteilija ja tarjoan yksilöohjausta tai ryhmänohjausta/opetusta 4 hengelle.

  • Portfolio

    Taide on minulle, ensisijaisesti merkinnyt
    VAPAUTTA olla oma itseni,
    olla itsessään tietoisesti ja tiedostamatta läsnä.

    Taiteessa voi siis sukeltaa syvälle ja löytää itsestään puolia, jotka saa joko värien, kuvien, sanojen, musiikin, tanssin tai monen muun taiteen kautta esille...kuitenkin niin, että jätetään TILA hänelle, joka sitä katsoo, koskettaa, kuuntelee tms.

    Sanataide on aivan omaa luokkaansa. Kauneimmillaan se on minulle kuin karamellimaailma.

    Taide on myös ns keino harjoittaa terapeuttista itsehoitoa.

    Ummikkona marssin kirjakauppaan ruokatunnilla, ostin hiiliä ja paperia...siitä alkoi minun ensimmäiset vedokset syntyä.
    Myös sanat, runojen muodossa olivat vahvasti esillä, sillä niitä tuli tulvimalla.

    Taide avaa myös sisimmästä lukkoja, joita ei itse edes tiedosta keränneensä.

    Taide ravitsee myös sielua niin, että mitättömät asiat saavat oman paikkansa.

    Taide antaa energiaa koko keholle, täyttää sisimmän ilolla ja valolla ja uskon että tuo energia on ihan nähtävissä ihmisestä.

    Koen taiteen maailmana, joka aina antaa jotakin.
    Yksikään taide ei ole yhdentekevä, se puhuttaa aina jotakuta, sisäisesti tai jopa ulkoisesti.

    Itse täytyn taiteen katsomisessa. Esimerkkinä Louvren näyttely, en kyennyt enää loppumetreillä saamaan taideteoksista irti mitään, sillä sisimpäni oli jo aivan pullollaan. Siksi pienimuotoiset taidenäyttelyt ovat minulle sopivimpia, isommissa tulisi käydä muutamaan kertaan ja mielellään muutama päivä väliä.

    Taide on oma maailmansa, jonne soisin monen kulkevan.
    Taiteen eri muodoista ollaan montaa mieltä.
    Elämä on taidetta, sen kaikissa eri muodoissaan.

    Jopa ruoan tekeminen ja sen esille laittaminen ovat oma taiteen lajinsa.

    Taide on kaiken kauniin, pyyteetöntä läsnäoloa, sen parhaimmassa muodossaan.
    Taide on luomista, siitähän kaikki alkoi...

  • Vapaus

    Olemme aina vapaita, kuten taivahan lintuset ja Valo on aina kanssamme. Elämän ratas pyörii, tarjoten erilaisia tapahtumia, joita työstämme itsessämme. Niissä tulee muistaa että RAKKAUS on aina läsnä.

  • Uuden elämän synty

    Vesivärien kanssa pääsin yhteyteen monen harjottelukerran kanssa.
    En ajatellut lopputulosta, vaan luotin siihen että viivat ja värit kantavat ja niiden liikkeet vievät oikeaan suuntaan. Siispä teoksessa puhuttaakin ikiaikainen kysymys: Kumpi oli ensin Lintu vai muna

  • Omakuva


    Täällä pallotäti, joka ei pääse palloistaan, eikä koskaan tahdokaan...piirsin kyllä yhden näköisenkin, mutta koen että tämä kuvaa enemmän minua...yhteydessä kaikkialle ja samalla ympärillä olevat tänhetkiset asiat viehättävät monimuotoisuuksillaan ja siten täydentävät olemustani.

    Kasvot jätin avoimiksi, sillä niillä ei ole merkitystä sille, mitä me sisältä olemme.
    Kasvoja oppii myös käyttämään väärin...jokainen osaa "näytellä" tai laittaa kasvoilleen ilmeen, jonka taakse ei näy.
    Ainoa asia, joka merkitsee on oma sisäinen hyvinvointi jonka voi/saa jakaa ulkopuolelle,
    sillä tavalla toteutan oman sieluni sisäistä suunnitelmaa...kun olen saanut, on syytä jakaa.

    Mikään minkä sisäisestä maailmastani jaan, ei ole minulta pois.
    Teos on tehty sekatekniikalla, kuten yleensäkin.
    Käytin vesivärejä, kuivapastilleja, lyijykynää ja mehiläisvahaliituja( uus juttu mulle)..taas hyppäsin askeleen eteenpäin.

  • Omatuntoni ääni

    Nämä arvot syventävät ja terävöittävät päämäärää, symboli joka vahvistaa suuntaa eteenpäin.
    Teos johtaa syvempään itsetietoisuuteen ja oman voiman kasvuun, uskoen että jokainen ”matka” eli tähti, johtaa meitä lähemmäs itseämme ja sitä kautta myös muita ihmisiä.

  • Harmonia kehossani

    Tässä työssä pääsin sukeltamaan todella FLOW-maailmaan. Piti laskea ensin irti tekemisen tunteesta ja silloin kynä lähti liikkeelle.

    Ja paljonhan tuo kynä ja värit kuljettivat matkalaista....koin tätä työtä tehdessä värien ja viivojen hurmaa, sävelten sinfoniaa..niinku kuvasta näkyy.
    Paljon oli erilaisia tuntemuksia sisälläni..tapahtumia jotka ovat tuoneet minut lähemmäs omaa itseäni.
    Aiemmin etsin itseäni lähinnä toisten kautta(näin uskon monen tekevän nuorempana), nyt en niinkään...koen että kaikki mitä olen, on minun, yhtä hyvin kuin muidenkin. Olen juuri tätä ja tämä mikä olen. Täydennyn päivä päivältä. Musiikin kautta elän niin uutta, kuin entisiä aikoja, haaveita ja myös vielä niitä, joissa itku on osin jäänyt kiireen ja touhun jalkoihin, eli itkun kautta tapahtuma puhkeaa kukkaan ja näyttää miksi se oli välttämätöntä.
    Huomasin olevani itse lähinnä ”tarkkailija”, en niinkään tekijä. Sisälläni on paljon erilaisia tunneosastoja ja kaikki ne ovat sulassa sovussa keskenään. Kehossani on paljon anteeksiannettuja asioita, niin itselle kuin muillekin. Tätä työtä tehdessä olin koko sieluni voimin ”hereillä”.

  • Voimavarapuu

    Tammi on minulle ja myös aikatiedostoissa Pyhä puu.
    Tein työtä erittäin syvällisesti.
    Puun piirtäminen ja hahmottelu oli ihanaa. Rakkauteni puihin oli vahvasti läsnä. Kynä ja värit kulkivat kuin ”laulaen ” eteenpäin, hahmotellen uusia ulottuvuuksia, mielen haikeita toiveita ja asioita joita osaan...
    Uskon, että tämä Tammi tiesi ennen syntymäänsä, että se pääsee rakastavien käsien kautta elämään.
    Mehiläisvahaliitujen käyttö oli aika ajoin raskasta, silti työ tuntui koko ajan enemmän ja enemmän omalta itseltäni.
    Tammen lehtiä ja niiden muotoja mietin useamman päivän, tullen siihen tulokseen, että kun lähestyn teostani sydämellä, miksen laittaisi sinne sydämen muotoja. Niimpä syntyivät SYDÄNMERKITYKSET.
    Tuli vahva tunne, että tässä olen minä itse, elämän molempiin suuntiin katsovana, onhan teoksessa läsnä auringon valo ja illan hämärä. Tämän työn tekeminen antoi voimaa, uskoa ja luottamusta itseen,tarjoten minulle juuri noita mahdollisuuksia mitä siihen olen lisännyt.
    Tämä puu on vahva osa minua, meitä on kaksi – se jykevä, voimakas, kantava, ulottuva, kannatteleva, tahtova, luova, synnyttävä osa ja se tunteiden viemä tunnustelija, epäröivä, iloisa, leikkisä, hoivaava, rakastava, unelias, heikkokin osa.
    Olla näin kaunis ja tuntea kaiken pyhän läsnäolo ja voima, miten voimaannuttavaa.

  • Reflektointi ja omanlainen teos toisen taiteilijan työstä

    Valitsin työksi Leonardo di ser Piero da Vincin Mona-Lisan. Teos aiheuttaa minussa mystisyyttä ja jollakin tavalla hiukan ”synkkyyttä”. Siihen vaikuttanee varmimmin vahvat tummat värit ja myös aika, jolloin teos on maalattu. Teos puhuttelee vahvalla tavalla ja uskonkin että se antaa erilaisia näkökulmia, tuntemuksia, riippuen siitä missä mielialassa teosta katsoo. Uskon, että tämä työ ei ole jättänyt ketään ilman tunteita. Löydän teoksesta myös ”salatun toivon paremmasta”, siihen viittaa tuo kuuluisa, olemattoman vivahteinen, hymy. Pidän teoksen salamyhkäisyydestä ja siitä, että sitä ei ole valotettu mihinkään suuntaan. Aavistus yksin on läsnä, joka on jokaiselle katsojalle omanlainen. Leonardo on tämän työn ansiosta salamyhkäinen nero, joka myös vei tämän taiteen salaisuuden rajan taakse.Halusin avata tätä Leonardon teoksen salaisuutta ja mielessäni sukelsin tuon ”hymyn taakse”.
    Tein työtä sekatekniikalla-paperipahville.
    Työ yllätti jo alkumatkalla, sillä jostain syystä en päässyt irti ajatuksesta kissaeläimestä, se oli hyvin vahvasti läsnä ja vaikka kuinka kokeilin että en ota sitä mukaan, en päässyt siitä irti...ensimmäisen kissa ja Mona-Lisa yhdistelmän hylkäsin, kissan vaikean asennon vuoksi. Luis Rodolfo Salisin kissajulisteen kissa sopi tähän työhöni mielestäni hyvin, sillä sain erilaista näkyvyyttä tähän ja ehkä tämän työn salaisuuden edustajan. Mitä tuo kissa tekee tuossa? Se on jokaisen pääteltävissä.
    Maalasin tuon julisteen kissan yöhön, sillä pimeä edustaa usein meissä olevia salaisia asioita, jotka eivät välttämättä kestä päivänvaloa.Jottei tämä teos näyttäytyisi niin tummahkona, laitoin heidät sateenkaaren sisään.
    Teoksessani on siis edustettuna pimeä ja valo.
    Työ oli haastava ja mielenkiintoinen.
    Tässä omanlainen loppunäkemykseni tästä työstä.
    Heittäydyin siis salapoliisiksi ja omalta osaltani ”ratkaisin” Leonardon ja Mona-Lisan salaperäisen hymyn merkityksen.

  • Mielen maisema

    Mielen Maisemassani on tekeillä jotakin, joka on jo syntynyt (mutta ei osaa liikkua ilman apuja, niinkuin pienet vauvatkaan) ja jota nyt palottelen moneen osaan.
    Kun lehti irtoaa, on tämäkin ”vauva syntynyt” ja monen muun työstettävänä.

    Rukouksen ja kiittämisen voima on lähtökohtana kaikkeen hyvään.
    Mieleni maisemassa saan keinahdella kuin lapsena ennen,haaveilla ja luottaa siihen että minua ja toiveitani kannatellaan. Voin kasvaa ja kasvattaa itseäni kuin puu lehteään ja tehdä syntymää omalla tahdilla...linnuilla on suuri merkitys minulle ja siksi tuo kyyhkynen kuljettaa tän hetkisen suurimman toiveeni maailmalle.
    Lehvien sisällä oleva pariskunta on elämän tulen voima, joka on aina olemassa, siellä missä rakkaus asuu toisiamme ja itseämme kohtaan...ja tuo rakkaus sädehtii meistä kaikista, kun niin tahdomme.

    Tiedostamaton mieli aukeni vasta kun teosta oli jo puurrettu muutamia päiviä...ei helppo, mutta haastava.

Kommentit

26.06.2017 13:05

pirjo

Voe hyvät hyssykät, antakaa näppäimistön paukkua...tootta kävässy täällä useinkin ja olleet ihan hipihiljaa...nyt nappulat suhiseen, mää saan siitä lisää polttoainetta...brmu brum!