Elämän mullistava leipä
Tämä ohje ei ole omani, vaan löytynyt Virpi Mikkosen blogista ja hän taas oli löytänyt sen
By My New Roots- sivustolta ja siellä on leivälle annettu tuo nimikin.
Tää on kuitenkin niin hyvää, et on ihan pakko kirjata tää teillekin...jotka pitää siemenistä.
Annos on aika pienikokoinen, joten itse ainakin seuraavalla kerralla tuplaan annoskoon.
Elämän mullistava leipä
2,5 dl auringonkukan siemeniä
1dl pellavan siemeniä
1dl hasselpähkinöitä/manteleita(tai puolet ja puolet)
3,5 dl kaurahiutaleita
2 rkl chia-siemeniä
3 rkl psyllium kuitujauhetta
1 tl merisuolaa
1 rkl hunajaa
3 rkl voita tai kookosöljyä
3,5 dl vettä
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sulata voi/kookosöljy ja hunaja vesihauteessa juoksevaksi. Annostele vesi kulhoon ja kaada sekaan sula hunaja-voiseos. Kaada nesteet kuivien ainesten sekaan ja sekoittele, kunnes seos alkaa jähmettyä.Taikinasta tulee paksua, mutta mikäli se on liian jähmeä sekoitettavaksi, lisää ruokalusikalla lisää vettä ja sekoita. Kaada seos esim.pitkulaiseen, voideltuun silikoniseen vuokaan ja tasoittele lusikalla. Jätä taikina tekeytymään 2 tunniksitai esim yön yli jääkaappiin. Tällöin leipä on turvonnut tarpeeksi, jolloin se säilyttää muotonsa.
Lämitä uuni 175 asteeseen. Laita vuoka uunin keskiosaan ritilän päälle ja paista noin 20 minuuttia. Kaada leipä vuoasta ritilän päälle ja paista vielä noin 30-40 minuuttia. Leipä on valmista kun se kuulostaa ontolta koputeltaessa. Anna leivän jäähtyä hyvin ennen kuin viipaloit sitä. Leipä säilyy tiiviisti suljettuna noin 5 päivää.
Mie:
Itse laitoin liotettuja, kokonaisia maapähkinöitä korvaamaan nuo speciaalipähkinät ja pellavan siemenien tilalle ropsautin seesamin siemeniä.Leipä
on erinomainen poikkeus normileivästä ja kokonaan jauhoton. Ohjeita voi hyvin varioida oman maun mukaan.Seuraavaksi teen tupla-annoksen, sillä oma pitkulainen vuokani tuli tuosta satsista puolilleen.
Uunissa pidin myös ohjeesta poiketen leipää himppasen pitempään.
Eiku syömään, se mitä on jäljellä.
Uusimmat kommentit
OkUGMz9wUCFZudVhuy MUIfKsw
Voe hyvät hyssykät, antakaa näppäimistön paukkua...tootta kävässy täällä useinkin ja olleet ihan hipihiljaa...nyt nappulat suhiseen, mää saan siitä lisää polttoainetta...brmu brum!
Merci Mervi, moins je essayer et je dois dire que vous êtes non oui non sans difficulté.
Nous vous remercions de l'étreinte, et Jack salutations.
Näit sun juttuja on kiva lukea ja niistähän tulee aina hyvä mieli. Olet POSITIIVINEN nainen <3. Halit