Kivi vai pää

29. joulu, 2013

Huhheijaa...ja melkosta haipakkata,sinne sun tänne.

Kivaahan se on, kun saa ja pystyy liikkumaan.

Tuli meinaan taas remmin päässä aamusella mieliin semmonen ajatus, että nuo "elämän pysähdykset" eli petipäivät tms ovat meille ihmisille tuiki tarpeellisia, sillä sisällämme on ihan huikea oma maailma muistoineen päivineen.

Niiden siivillä voi joko ratsastaa iloisesti ja myös hiukan surullisemmin aikoihin entisiin.

Mikäli sieltä muistojen syövereistä kumpuaa esiin ajatuksia,on todella tärkeetä että niiden kanssa "tehdään töitä".

Ei ne tule sieltä turhanpäiten morjestamaan.

Ne tahtoo, että teet tilejä selviks itses kanssa.

Kutsuisin noita kevyempia ja onnellisimpia hetkiä silittelyiksi ja taas vaikeimpia hetkiä "kertausharjoitukseksi".

Ja ajatella, että näitä asioita voi ihan itse käydä lävitse ja plokata sieltä ne, jotka ovat jääneet vaivaamaan. Tosin sieltä pulpahtaa pyytämättäkin niitä tapahtumia ja ihmettelyn aiheita.

Meillä kaikilla on niitä, ikäviäkin,

turha väittää vastaan.

Yhtään siivetöntä enkeliä en tunne.

 

Mutta monia - toimiltaan samankaltaisia kylläkin.

Myös niitä, joiden toimet ovat kyseenalaisia. Ei oo ikinä näkyny peilissä muuta ku paksu otsa.

Itkevä

Nii jotta, peili käteen ja tiliä tekemään...sinne sisälle kertyy muuten hirmujättimäisiä "muhkuja, jotka syö ihmistä kaiken aikaa.

Toivoisin että jokainen näkisi itsensä, niin kuin me hänet näemme.

Olispa se maailma. Huh.

Moni nimittäin siirtää "tiedostamatta" tapojaan lapsilleen ja kun lapsi käyttäytyy sit jossakin tilanteessa samoin kuin aikuinen...niin huh, muka metsään meni. Sanoisin että meni heijastuksena eteenpäin...ei kyllä tässäkään voi yleistää. Tietenkään.

Kaikessa soi blues, eli kannattaa itsekunkin harkita tässä kohdin sitä, mitä tapoja on tullu heijasteltua eteenpäin ja jos mahdollista yrittää sit korjailla niitä, jollei ne miellytä. Tosin teot ovat aina vahvemmat kuin sanat.

Aina.

Ne on "ommeltu" selkärankaan.

Särkynyt sydän

 

Ja mikä se on, jottei ittelle uskaltas olla rehellinen, koska loppupeleissä oot itselles vastuussa kaikista teoistas. Peili meillä on kaikilla lopulta edessä ja se on ainoa,mikä täältä mukaan otetaan.

Yksin oot.

Alaston sielu ja Omatunto.

Jotta kun koputat, avaa herrajumala itelles ovi helpompaan oloon.

Ja miks me sit "kompastellaan" ja päädytään peteihin...no just siks, et olisko jotain menny vikaan tai jääny huomiotta tai muuten on tarkoitus pysähtyä,

ettei vauhti kasva vaaralliseksi ja olis tarkoitus huomata jokin asia, jossa meillä on selkeesti ollu kasvua ja joka saattas olla mallina tähänki hetkeen.

Uskon että jokainen tiedostaa omat asiansa, eri asia on näkeekö ne uusin silmin, vai onko sama meno päällä?

Jokainen aamu, alkaa aina alusta.

Siksi kaiken voi aina halutessaan aloittaa alusta. Ihan aina.

Paitsi lasten tekemisen.{#smileys123.tonqueout} Ja monen muunki.

Siis tarkoitan että kasvamalla ihminen kykenee huimiin suorituksiin.

Kunhan on ensin kuunnellu itseään, sitä omaa sisintään...jos on paha olla, jotain pitää tehdä, jos on hyvä olla on tehnyt parhaansa.

Se riittää. Kaikille.

Me ollaan ihmisinä saatu siitä kummallinen etuoikeus, kun valinnanvapaus.

Eläimillä ei sitä ole. Valitettavasti.

Monelle eläimelle sen kyllä soisin, sillä moni heistä on niin vertaansa vailla ja läpeensä rakastettava.

Satuttavat vain syödäkseen.

Rakastavat aina elääkseen.

Jokaisella meillä on myös omat "ristimme" ja siihen on tyytyminen. Vaikka se myös satuttaa.

Itkettää niin, että varpaankynnet lähtee.

Siinä se risti silti on.

Ja pysyy.

 

Ompa nuo petipäivät myös hyviä niiden omien ajatusten selkeyttämiseen tulevaisuuden kannalta. Kuka sitä aina jaksaa "ruoskia" itseään?
Ei kukaan.

Mutta joo, kun saa tyhjennettyä mieltään/ajatuksiaan ja pääsee itsensä kanssa sopusointuun, sieltä löytyy kummasti tilaa uusille tuulille. Luovuus tykkää siitä, kun sillä ei ole aitoja. Sen on saatava virrata vapaasti...

Vapaassa mielessä sillä on tilaa temmeltää ja esitellä taitojaan.

Vapaaseen tilaan ei myös ihan heti "pöpöt" tartu ja tällä tarkoitan niitä tunteita tummia, joita niin usein tapaa...ja huom nyt en puhu ulkomaalaisista!

Puhun "suomalaisen sisun" tavasta hakata päätä kiveen, niin kauan, että lopulta ei enää tiedä kumpi on kovempi kivi vai pää...ja siitä ei hyvää seuraa...

Hohhoijaa, tulihan rutkutusta.

Toivon kuitenkin kaikille:

Onnea  Oman Itsen Hyvinvoinnin hakemiseen.

Se on elämän mittainen tehtävä. Meillä kaikilla.