21. joulu, 2013

Napavuori

Niin sitä aina välillä "unehtuu"  kuvien ja muistojen maailmaan...piti niin tehdä ihan muuta, mutta ko kahtelin tätä Käsivarren eräämaan maisemia, lomareissulta v 2010, sitä iski ihan julmettu kaukokaipuu luonnon syliin.

Miten sitä tunteeki ittensä tuolla luonnon ja hiljaisuuden keskellä niin juurtuneeks ja maatuneeks..melkein ku olis osa tuota kivimätästä ja loivaa ja jylhää tunturin seinämää.

Suosittelen rinkkamatkaa kaikille, jotka kynnelle kykenee, sitä kuulkaa oppii arvostamaan ihan sit lämmintä petiä ja kotikoloa, saati murkinaa, jonka voi ite valita.

Nyt kyllä seuraavalla reissulla jo ottasin selville mitä tuolta jänkhältä laittasin suuhuni, saattas mennä jäkälän puolelle...tosin onhan siellä kyl koivuakin...

Enää ei taitais onnistua se rinkan kanto, sillä tää reissu päätty julmettuun takaraivokipuun, ku teimme poislähtöä vikalta levähdyspaikalta täys varustus päällä "lakeja ylös ja alas" muistaakseni noin 2h putkeen, no rest...ja mun hartiat ja takaraivo ei kiittäneet.

Se on tää typerä asenne:

LÄPI VAIKKA HARMAAN KIVEN

MÄ KESTÄN KYLLÄ

tuosta moni ihminen saa itselleen sit jonku ikuisen vaivan.

Niinku nyt ne saunakisaajatki. Voitto tuli yhelle, mut millä hinnalla? Mut niinhän sitä sanotaan että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...taivahan tosi tuo.

Juu, mutta Käsvarsi Käsvarsi, sie näytit julman ja hempeän puolen itsestäs...ikänä en oo ukkosta niin pelänny, kun tuolla ja vielä yöaikaan, pojat nukku sikeesti ja mie palelin ja aattelin et kohta se jyrisijä repäsöö tän teltan taivahan tuuliin.

Aamusella sit huomasin miks mulla oli hiton kylmä ja pojat vieressä nukkuvat sikeesti ku kengurun poikaset lämpösesti pusseissaan. Höh, mun makuupussi oli väärinpäin.

Teltan oven avattua lämpötila oli ehkä enemmän ku se +3(heinäkuu), ku aurinko osu just kohille, saatto hilpasta ihan tuonne +4 asteeseen,mut enää ei ollu rajuilmasta tietoakaan.

Ikinä ollu. KuiskausSen näköseltä taivas näytti.

Mie painelin suoraan lähimmällä olevalle "kukkulalle" ja pyysin lämpösempää ilmaa ja aurinkoa...Hymyilevä

Tyhmyyksissämme olimme laittaneet teltan yhden paikallisen poroisännän "näköalapaikalle" ja siihenhän se tuuli kävi vielä tosi napakasti...tapasimme tuon isännän, oli oikeen mukava mies ja siitä harvinainen, että hän on ollu ajamassa asiaa, ihan oikeusteitse, siitä et poroisännät huolehtis, missä ja kenen mailla ne porot käy jyrsimässä...en nyt kyl muista isännän nimeä, mikä lie Jouni??? Poijjaat muistaa, mut noon jo uniteillä. Tuhinasta päätellen.

Mut ens kerralla olemma viisampia ja laitamme teltan suojasampaan paikkaan ja otamma paksummat takit mukaan, sadetakki ei ihan piisannu nuilla lämpöasteilla.

Mutta hyvä, Sydänsydämiinpainuva Sydänreissu kaiken kaikkiaan ja täytyy sanoa, että tuolle nuorelle pojalle tää oli hänen ns toinen esimaku tulevasta armeijasta.

Ja mä kävin hänet saattamassa "kovaan kouluun", niinko kunnon äitee konsanaan.Rakkaus

Arvatkaapa oliko muhkiaa päästä pesulle, saunaan ja syömään pizzaa.

Oikein.Kyllä vaan.

Tosi muhkiaa...veettiin nassuun pikavauhtia, niinko oltas oltu nälissämme konttausajasta lähtien... paian alla napa näytti jo viien minuutin kuluttua korkiammalta ku vieressä möllöttävä Saana.

Jotta,kaukokaipuu ei nyt ihan riitä täyttämään napaa tunturin mittoihin. Mutta onhan kaivattu ja kaivataan vastaki.

Nii.

Korotan napaani tän joulun pipareilla.

Rakennusvaiheet on alotettu ja uudet tarpeet tilattu, vuottavat jääkaapissa.