6. helmi, 2014

"Metsähinen"

Kesken aamulenkin, kuva iski tajuntaan...

Niin ne yleensä tuodaan esille, joiden on tarkoitus syntyä tänne katseltavaksi..

Samalla tavalla tulevat tajuntaan kuin sanatkin...ja parhaiten itse on "auki" tuomisille, kun on täysin rentoutunut, pyyhkinyt sisimmästään kaiken ja antautuu parhaillaan olevaan hetkeen nauttien.

Metsä ja luonto tarjoavat meille pyyteetöntä läsnäoloa...metsässä kulku on "matka myös meditatiiviseen tilaan".

Ei kaikkien tarvi istua ja meditoida...on monia tapoja irtautua arjesta.

Yhtä monta kuin on keksijääkin.

Tuo tila tarjoaa kehoon rentoutta ja sisäisen sekasorron tyhjentämistä.

Täysinäiseen mieleen ei mahdu uusia asioita.

Mielen pitää olla (vertailun vuoksi) kuin aikoinaan Peijaksen psykiatrian osasto perjantairuuhkassa...kun yks otetaan sisään, toisesta ovesta lasketaan toinen ulos(en tiedä onko enää). Omassa mielessä asiat ovat juuri noin. Liian paljon on ehdottomasti liikaa.

Asiat loksahtelee paikoilleen, kun mieli tyhjentyy ja sillä on tilaa järjestellä ne uuteen kuosiin ja heivata ne "turhaan roikkuvat" asiat putsveks.

Silloin joukkoon mahtuu tilaa luovuudelle, se voi tarjota mitä ihmeellisimpiä tarinoita kuvia tms.

Mutta juu, metsästä löytyy lempeää terapiaa, kehon hengen ja mielen silittelyä.

Siispä taasen tän päivän blogini suitsuttaa tuota rakasta lähimetsää...siellä rakkaus suorastaan kelluu.

Tuolla noin, näetkö: puissa, pensaissa, kallioissa ja pilvien katveissa tuo uninen uinuja, oikoo jo  raukeita jäseniään ja odottaa sinua kuiskien:

Tule tule,

tahdon kietoutua yllesi

 kuin pehmoinen pumpuli...

pyyhin kaiken murheen ja ilottomat asiat mielestäsi,

hivuttaudun sisällesi ja kuiskin korvaasi:

Minä olen aina rakastanut sinua,

eikä sitä yksikään edessä oleva päivä muuta miksikään.

Minuun voit aina luottaa.

Me olemme yhtä,

sinä ja minä.

Niimpä.

Me olemme syntyneet tänne vailla rihman kiertämää..rakkaus yllämme.

Tuon tunteen saat aina yllesi kun piipahdat metsässä, pysähdyt ja kuuntelet sen hiljaista sanomaa. 

Usein sanomaton sana on tunne, joka kestää kehon muistissa pitkään.

Laskehan itsesi siis metsään ja anna keholle mahdollisuus verrytellä  ja mielelle lupa samoilla.

Metsä elää talvellakin,

ja on uskomattoman kaunis

erityisesti näin lumiaikaan..

koivut ovat mitä kauneimpia talvimorsiamia

ja männyt,

nuo ikikauniit

humisevat kaiken aikaa...

joskus tuntuu että me suomalaiset olemme talviajan "mielen iglussa" jossa lukee:

Saa avata...

vasta kesällä

Cool

Eli summa summarum:

Äkkiä mulle heti tänne

isot pensselit ja iso kangas...

Rakkaus

Buaaa-ha hah.

Soon päivää.

Hyvää päivää.

Sullekin.