7. joulu, 2016

Taikinajuurikansa

Suomellamme alkoi tänään ensimmäiset askeleet 100-vuotis itsenäisyysjuhlavuoteemme.

Minkälaisena se meille näyttäytyy?

Se selviää kuluvan vuoden aikana. Varmaa on, että rakkauden määrä, kotimaatamme ja sen uljasta luontoamme kohtaan kasvaa ja toivon sen näyttäytyvän paitsi meidän ihmisten teoissa, myös isojen firmojen osalta hyvinä ympäristötekoina ja ennen kaikkea mallina muulle maailmalle.

Me olemme pieni, mutta sitkeä kansakunta...vertaisin meitä suomalaisia sitkeään taikinajuureen, jota tarvitaan selviytymiseen ja kaiken uuden alkuun, aivan kuten leivän teossa.  Ollaan me aikamoisia, eikö?

Taikinajuurikansa. Miltä se siun korviin kuulostaa?

Eilinen itsenäisyyspäivä sai taas tunteiden pyllähdyksen. Oikeastaan se alkoi jo edellisenä perjantaina. Olin Foibe-talon itsenäisyysjuhlassa lausumassa pari runoani ja voi että, kyllä kuulkaa pikkuPirjoa jännitti niimmaar vietävästi.

Ailahti sydämessä mukavasti, kun lausunnan jälkeen minut haettiin veteraanien pöytään. Ette voi kuvitella miltä se tuntui, enkä osaa siitä sanoa mitään muuta kuin että, se oli sitä elämän makiaa, jota harvoin on päässyt maistelemaan. Kiitos veteraanit.

Uskalsin laittaa parit kotona nauhoitetut runot myös facebookiin ja se vaati jo oman riman alittamista. Olin rämäpäärohkea...huuuuij!

Ehkä kannattaa alittaa sen oman riman korkeutta, muuten sitä suattaapi jiähä moni asia junnaamaan. Kiitos kaikille palautteesta, ne ilahutti miun syäntäin.

Mukavaa oli myös perjantaiehtoona kävästä miehen kanssa jouluillallisella Töölönrannassa. Myös se ilahdutti, että Saara Aalto valloitti Senaatintorin...mekin odotimme siellä hytisten Aleksanterinkadun kulmassa, jotta olisimme saaneet kuulla livenä upeaa laulua.

Siihen kulmaan tuuli niin kovasti, että 40 minuutin jälkeen olimme aivan jäässä ja oli jo kiire varatulle pöytäajalle. Eipä siellä sumppukasassa olleilla varmaan ollut läheskään niin kylmä kun toisiansa lämmittivät, eikä viima päässyt puhisemaan.

No, nyt viikko jatkuu ja äsken sain taas puhelimitse kohdata mukavan ihmisen.

Soitin simmustani, jota olen tässä 5-6 vkoa pyyhkinyt keitetyllä vedellä ja vanulla, kun siihen roiskahti kissan roippeita pestessä "jotain".

Ei se parane ei. Kuin ihmeen kaupalla tämä ihana terveydenhoitaja varasi miulle ajan huomisaamulle. Olisin jo tänään päässyt, mutta miulla on OMT aika puolen pvän aikaan, joten en ollut varma ehtisinkö määrättyyn aikaan mennessä.

Että tämmösillä hyvän mielen eväillä mennään loppuviikko. Mamma tuloo huomenissa, ja on ihan yön yli, teemmä mammalle hoidon ja ylihuomenna vien mamman taasen silmäpiikille Tilkkaan.

Ens maanantaina 12.12.16 alkaa Koivukylän kirjastossa miun Sana Koskettaa-näyttely, joka kestää tuonne Uuden Vuoden aattoon asti ja sieltä se jatkuu Keravalla CK-Beautyn tiloissa koko tammikuun.

Että nyt pitäsi sit tehdä mainosta Keravan näyttelystä (Koivukylästä oon jo tehny) että Ratkaisukeskeisestä taideterapeuttisesta ohjauksesta, jonka vois sit pujottaa molempiin paikkoihin.

Aamujen aamua, pannaas keskiviikkoon ketterää köpsöttelyä!

Eikä se vauhdin hitaus ole esteenä, pääasia on olla matkalla, niinku viisaat on sanoneet!