28. syys, 2015

Syys mättäällä

Syys kun saa, se pukee mättäänsä vaikka käpyjen suomuilla ja meillä ihmisillä alkaa se vimmattu meno sinne ja tänne, vaikka ei se tuo kesäkään oo, miulla ainakaan, niistä hiljasemmista kesistä ollut.

Menoa löytyy: millon pensselin, millon lenkkareiden, millon tanssikenkien, millon rättien, ruokakassien tai jonnii muun tahdissa.

Eipä tuu aika pitkäks, eikä tuu niitä "istumahuavoja" Leveä hymyvai mitä ne nystyrät onkaan?

Koulusta sain todistuksen ja olikin niin kokonaisvaltaisesti mieliinpainuva kouluviikonvaihde.

Suurin osa meistä jatkaa ammattiin asti, vaikka nytkin jo voimme avittaa ihmisiä Ratkaisukeskeisen taideterapian merkeissä....tuntuu, että tässä aiheessa on se kaikki minussa oleva tietotaito nivoutunut yhteen ja nälkä sen suhteen eikun kasvaa.

Eli: jos mun vatsa tai vyötärön ympärys kasvaa, niin mulla on masu täys Ratkaisukeskeistä taideterapiaa, sanoja, pensseleitä, värejä ja filosofisia näkökulmia..ha hah...se onki mulle ainoo sopiva tapa pullistua... enää{#smileys123.tonqueout}. Katoppakö kaiken muun saa suoltua ulos tuolla salitouhuissa ja viipeltäessä sinne sun tänne.

Se onki sit aikamoista menoa lokakuussa...monta tanssikisaa ja siinä ympärillä paljon muutakin hääräilyä, mut sit toivon mukaan saa lyyvä vaikka kahdeks päiväks ketarat oikoseen ja liiskata hanurin nippuun tuohon sohvan liepeille ja ottaa kätöseen vaikka jonnii "ihanmuidenmaailmojen" kirjan.

Tosin, en pane pahaksi sitäkään mahdollisuutta, että eräs toive tuuppaa minuu hiukan pystympään ja sen osalta alkais myös hyörinää...sen soisin mielihyvin ja peffan huilaus päivät voisin typistääkki. Mää voisin sit vaan "kihertääkihertämästäpäästyäni" saattaa jopa olla, että innostuksen ansiosta, ylettäsin ihan taivaan liepeille ja takasin. Ainaki mun ääni ylettäs Hornetin tasolle...et jos nyt joku kaunis syyspäivä kuulet epämääräsestä suunnasta kauhiaa korinaa ja kurkkuhuutoa...soon mä! Ja mun innostus! Elä säikähä. Emmää mieltäni sinne liidätä, moon Äiti Maan taallaaja ja niin hyvä.

Onneks alko myös tuo meidän ihanaisten medispiirikin Sydän

siinä mää istua nöpötän sen parisen tuntia hyvässä, hiljaisessa seurassa...jokaisen meidän on hyvä istua ja olla hiljaa "itsessään"...ettei elämä ihan vilistä ohi, jääpi muuten tiedostamatta monta asiaa ja oman itsensä hoivaaminen. Me ihmiset kun emme oikeen osaa kuunnella kehoamme, vaan painaa puuskutamme överivauhdilla aamusta iltaan, päivästä ja viikosta toiseen.

Jokainen ihmiskeho kaipaa oman hiljaisen hetkensä, jotta se voi tuoda ilmi asioita, jotka ovat sille hyväksi tai haitaksi.

Se kulkee ja toimii sen mukaan, mitä sille syöttää...ihan konkreettisesti, sanallisesti ja jopa ajatuksellisesti.

Eikä tää tarkoita vaan ajattelua itsestä, vaan myös toisesta....sinä olet rakentunut sanoista, joita viljelet, ajattelet...olipa kohde kuka tahansa...siinä on hyvä syy meillä jokiasella mennä hiukan itseensä ja miettiä, mistä sitä on itsensä rakentanut.

Koskaan ei ole myöhäistä kasvaa tai oppia uusia toimintatapoja...myös vanha koira oppii...AINA JOTAKIN. Oon määki oppinu, vaikka oon jo "luumusukkaikäluokkaa". Tää on niin nähty. Me kyllä kannetaan vanhempien/koulumaailman/ystävien tms sanoja itsessämme ja moni jää vanhojen mielipiteiden/arvostelun vangiksi, tiedostamattaan.

Omat arvot ja itseisarvo on hyvä tiedostaa ja huomioida haluaako miellyttää jotakin toista, vai elää oman arvomaailmansa mukaan.

Tasapaino ja mielenrauha on tärkeää.

Älkäämme kasvako sinne, minne muut meitä ohjaavat, kasvakaamme sinne, minne sydän ja oma mieli meitä kuljettaa, sinne missä kehomme lepää ja tunnemme onnistumisen tunteen ------> MINÄ TEIN SEN!

Yleensä vastustelut ja toisten aliarvioimiset ovat ne esteet, jotka ovat oman onnemme tiellä.

Muistetaan siis elää omaa unelmaa,

se riittää.

Sillä se

ainoastaan

kantaa meitä ilolla

aamusta iltaan.