22. kesä, 2015

Motarille jysähtänyt unelma

 

Jos yhdenkin elämää voit helpottaa, olet onnellinen sillä sen avulla helpottuu myös oma elämäsi.

Tittidii, viime viikolla poimimme miehen kanssa motarin poskesta loukkantuneen Harmaalokin...emme olleet varmoja jääkö lintu eloon, kun se kakoi, verta oli tullut sen suusta ja ihanat räpyläjalat eivät toimineet.

Sinne meinas jäädä tuon linnun maallinen olemus ja unelma siitä, mitä kaikkea kesällä voi Suomen suvessa tehdä, saattopa pesäntekopuuhat tältä kesältä jäädä.  Viimestään supikoirat olis tuon yöllä vetäneet poskeensa.

Eilen tiedustelin LokkiJoonatanin vointia ja kuulin, jotta hää syö omatoimisesti ihan hyvin itse, lautaselta...jalat eivät vieläkään kanna, mutta vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon, sillä tuo ihana pieneläinten vapaaehtoishoitaja tuumas että niillä on usein törmäyksen johdosta joko lonkassa vikaa tai sit se törmäys on ollu niin suuri että se tärähdys on aiheuttanut väliaikaisen räpylöiden toimimattomuuden.

Ai miten mun elämä tästä helpottu?

No härregyyden sentään, olin aivan ku mun sydän olis ollu papiljoteilla, ku näin lokin makaavan motarin tienposkessa ja autoilijat vaan viuhu kiireenvilkkaa ohi.

JÄRKYTYIN - ihmisten omanapaisuudesta.

Taas kerran.

Mun ehtookiire, treenin jälkeen sai vain yhden toimintapisteen: APU ja pikasesti tuolle linnulle.Surullinen

Mitä siitä, et kello oli jo paljon, kassissa märät reenivaatteet, nassu odotti rasvaa...nuo män oitis järjestyksessä pinon alimmaiseks.

Mitä siitä, että vieressä oleva ajaja kokeili kuinka kireellä paplari sydämessäni olikaan ja oikeenko tosissaan haluan että ajetaan uudemman kerran paikalle, toisen motarin kautta koukaten katsomaan lintua, vaikka se voi olla vaan poikanen, luonto voi sen hoitaa..eikä oikeen motarin reunaan voi pysähtyä .

Se papiljotti pysyi paikallaan, ei vihasta vaan hädästä, tuon linnun puolesta.

Eikä ny tarvi luulla, et olisin kiehunu ulkoisesti, ei...mun sisällä jylläs.

En osaa selittää tunnetta, tai olisko se samanlainen ku kiinniotetulla villieläimellä, kun sen sisin huutaa vapauteen.

JOO, semmonen se oli.

Hiljaista tuskaa ja paplari kiristää sydänalaa.

Niimpä sit koukkasimme linnun mukaamme ja puhelimella selvitimme minne linnun voisi toimittaa, niin, että sen tila arvioitaisiin, sitä seurattaisiin ja annettaisiin sille mahdollisuus(niinku sille lupasin). Semmoisen paikan löysimme, joka toimii VAPAAEHTOISESTI!

Kuljetimme lintusen Kannelmäkeen treffipaikalle ja sieltä toimitettiin lintu pieneläinhoitolaan Päijät-Hämeeseen.

Eilen rimbautin ja sain kuulla hyviä uutisia:

LokkiJoonatan voi hyvin.... Emmie sille turhaan luvannu et se selviää ja tolkutin tyynnyttelevästi että ei ole mitään hätää...oli muuten aika riepumainen fiilis itsellä katsella ja silitellä vitivalkoisen kaunista lintua, joka välillä kurisee ja kakoo henkeä...varmaan se tälli, kenen lie autosta, on sattunut todella kovaa ja jysäyttäny vähän keuhkojakin.

Ensin tunsin vihaa ajajaa kohtaan, mutta sit tajusin et jospa se ajaja on itse joutunut paniikkiin, ku iso lintu on mätkähtäny autoa päin...joten vihani suli pois.

Ohiajavia autoilijoita en ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään.

Välinpitämättömyys on loukkaus kaikkea ihmismäisyyttä kohtaan. Olemme saaneet tunteet, jotta osaisimme toimia. Niiden käyttämättä jättäminen tekee meistä  robottimaisen.

Piip piip siis ohiajaneille roboteille ja teille kaikille eläinten ystäville.

Nautitaan, autetaan ja edetään sydämen tahtiin. Sen parempaa mittaria ei ole.

Ihanaa, alkanutta jussinjälkeistä viikkoa.

Ps. Tää on kolmas kerta, kun tästä kirjoitan. Jostakin syystä nuo kaks aikasempaa ovat pyyhkiytyneet pois...woooot?

Niimmuuten, meillä kaikilla on

velvollisuus auttaa

hädässä olevaa eläintä,

laki sanoo niin!

Tän mie luin myöhemmin...mut mun sisällä on tuo laki ihan pysyvänä, enkä koe sitä velvollisuudeks. Semmostapeliä.

Kuva:Googlekuva