23. huhti, 2015

Sammalsalin rakkaus

Pantiimpa aamulenkillä ajatuksiin semmonen asia kun uskonto.

Mihin kukin uskoo ja miksi?

Mitkä ovat uskonnon kasvualustat?

Onko se oma vai vanhempien/ympäristön valinta, uskooko niihin sisimmässään vai onko se opetettu rituaali?

Tästä aiheesta oli myös puhetta koulussa tuossa männä viikonvaihteessa. Ja olipa mielenkiintoista kuunnella ystävien tarinoita omasta uskosta ja sen uskonnon kasvattamisesta tai oikeammin sen istuttamisesta.

Miten se poikkeaa tästä päivästä, kun on ymmärtänyt, että se malli semmoisenaan ei istukaan  omaan minään.

Mulle aukes sit tämmönen ajatus mieliin, että uskonnot tulis oikeesti olla aiheena uskonnon tunneilla koulussa, eli siellä pitäis lapsille esittää eri uskontojen rituaaleja, merkityksiä ja sitä mitä ne ovat aikaansaaneet niin hyvässä kuin pahassa.

Uskonnon valintaa ei voi opettaa, koska se on jo istuttamista...me aikuiset voidaan tarjota lapsille eri näkökulmia aiheeseen ja on lapsen/nuoren oma valinta mihin sitte lopulta uskoo, jos uskoo...itse uskon että kaikki uskonnot loppuviimein yhdistyvät siihen, että kaikilla on se "jokin"

PYHÄ VOIMA,

SUURI HENKI,

JUMALA,

TAIVAAN ISÄ,

RAKKAUS

tai mikä ikinä siinä nimenä onkaan. Se nimi EI RATKAISE sitä, ettei suurta voimaa ole olemassa.

Me emme ole tässä pienessä, kauniissa maapallossamme yksin täällä suuren Universumin keskellä ,ilman jotakin suurempaa.

Yksikään meistä ei synny ilman rakkautta...ei yksikään. Väkivaltatapauksissakin siinä vaikuttaa usein sen tulevan äidin rakkaus syntymättömään, viattomaan lapseen ja sillä lapsella on suuri merkitys ja tehtävä.

Meillä kaikilla on.

Monella uskonto onkin eri asioiden, elämän kulun ja kokemusten kautta syntynyt ja se vanha, istutettu malli rankaisevasta Jumalasta on saanut uuden, sallivamman merkityksen.

Jokainen meistä myös omaa juuri sellaisen "suuremman voiman" myös sisällään mitä hän itse ajattelee.

Ajatukset ovat siemeniä, jotka kasvavat omasta mielestämme.

Niitä kastellaan tunteilla, sillä  ne ovat ajatusten substralia.

Jos jollakulla on rankaiseva, armoton ja semmoinen piiruntarkka yläkerran herra, niin siitä vaan.

Minulla ei semmoista ole.

Minun Jumalani omaa suurpiirteisen, sallivan, ymmärtävän, anteeksiantavan ja aina ihmiseen uskovan "sydämen".

Aina.

Meillä ihmisillä on myös aina mahdollisuus kävellä samoja polkuja uudestaan ja valita toisin. Paremmin. Paremmin itseä ja muita kohtaan.

Meillä on mahdollisuus kääriytyä katkeruuteen ja sillä vahingoittaa itseämme tai voimme opetella antamaan anteeksi kaikille, ennen kaikkea itselle.

Katkera ihminen on oman itsensä vihollinen ja todennäköisesti juuri hän omaa ankaran Jumalan.

Kasvamistahan tää elo kaikkinensa on. Kasvamista omaan sisäiseen minään, siellä sisällä jokaisessa meissä asuu Pyhä voima, Valo, Sielu tai mikä ikinä se sinulle nimeltä onkaan ja tuo sielu on aina rakkautta tulvillaan, toivoo että jonakin päivänä sen rakkaus voittaa kaiken muun sinussa ja elämä näyttäytyy sinulle yhtä kauniina, kuin sinä näyttäydyt sielullesi.

Sinun sisimpäsi valo/sielu toivoisi rakkauden näkyvän ja ohjaavan sinua kaikessa, sillä silloin teet aina ratkaisuja ja valintoja rakkauden silmin.

Että, että...miksi rakennamme uskonnoille vahvat, järkähtämättömät dynamiittiaidat, jotka saavat monen tekemään asioita, joita emme kykene ymmärtämään. Eikö juuri uskonnon tulisi sallia vapaus? Vapaa tahto toimia oman sydämensä äänellä, ei muiden.

Oikeus elää rakastaen ja kunnioittaen kaikkea elävää ja antaa muille sama mahdollisuus, siinä olis uskonnon perusmalli...tarviiko siihen muuta lisätäkään?

Menkää metsän sammalsaliin ja kuunnelkaa hiljaisuutta.

Se on aina rakastava.

Siellä sitä on riittävästi

"äärettömiin ihmiselämiin"

rakkautta

sitähän me ollaan vailla kaikkein eniten.

Oma voima

päätökset

valinnat

ja tunteet

on sinulla itselläsi,

ei kenelläkään muulla.

Sydän

Sinussa elää Henki

ja se on Pyhä.

Pyhin kaikista.

Ilman henkeä

olet hengettömien/näkymättömien maailmassa.