9. kesä, 2014

Luontoylläreitä alvariinsa

Hui senttäs.

Eilen olin pihamaalla pitkin ja poikin, mylläsin, kaivelin, kantelin, haravoin ja ruoputin.

Pahus sentään ku olisin tienny,

jotta Sakulla ja Sussulla (sammakoilla) oli piilopaikka meidän ruusupuskan ja jonniin kuivuneen vihervarsien alla...mitä hiivattia ne sit lauleloo, jotta: "Äidin kasvimaalla, raparperin alla, sammakolla pesä oli pikkuinen..."ISO  hööööööh.

Noo...molemmat sammakot peljästy vuorotellen ja kantelimma ne poijjaan kanssa tuohon 3 metrin päähän risukasojen alle...

Siihenkö tyytyivät?

Mitä vielä.

Ei tietenkään, enhän mää käsikirjota heidän valintojaan...ei menny ku vartti tai vähän yli,

niin jo oli toinen niistä...karkeasti veikkaan et Saku on jo tapittamassa uutta mullitusta ja avaraa penkkiä, jossa on ruusun lisäksi Ukontulikukkia...huh.

Siinä se nöpötteli ja kääntyili aina siihen suuntaan mihin määki...kun istuttelin siemeniä purkkeihin. Mää aattelin, jotta kato vaan, en koske suhun enää...ja hymyilin.

Aikansa seurattuaan loikki jonnehii, sanoosin jotta kantelemaan Sussulle tapahtumien kulusta ja siitä, et mään oo vaarallinen, vaan semmonen  Hölömö pikku puutarhuri, joka ihan vartavasten meille kuohkeuttaa maata ja istuttelee uusia "sateen- ja päivänvarjoja"...kohta meil on juhlat...pannaan koko ruusupenkki tanssimaan ja vedellään "kissanpolkkaa".

Nooo,

iltasella päätin  viedä siihen ruusun juureen hiukan  leikattua heinää ja päälle nuita kuivia, ruskeita vaahteranlehtiä..jospa ne siitä saisivat muokattua uuden "majan" ja saisivat hiukan näkösuojaa sekä auringolta, että saalistajilta.

En oo kurkkinu ruusupuskan juureen, enkä muuten kurki, olkoon sampit siellä tai jossain muualla.

En sörki.

Sydän

PEACE!

 

Mutta mutta...palataan tähän päivään.

Aamusella sitä nous nää 35 sentin hiukset pystyyn kertalaakista, ko  kesken lenkin jähmetyin kauhusta...

JUU...ihan hirvee oli äänensävy,

ko säikähdin niin maan penteleesti.

Vai mitäs ite oisitte tuumannu,

ku näkisitte et koira nuuhkii, nenä maata viistäen, niinku aina lenkillä,

mutku sieltä maasta alkaa kuulua sihinää ja sit näkee ku käärme luikertelee piiloon..keho kurvilla ja kaarilla......ja sihisee mennessään.

Huiiii,

vieläki puistattaa.

Onneks ollaan aina Kaapon kanssa sydän edellä liikenteessä,

joten uskon että juuri siks tuo ei purassut Kaapoa, enkä saanu sydistä.

Jokainen  voi pitää omat uskomuksensa, meille kelpaa tämä, kyllä...hyvinnii Leveä hymy

Mutta mutta, kyllä se ennakkoaavistus taas siitä että, älä pidä koiraa ollenkaan vapaana, piti paikkansa...

En takaa, mihin asti tuo koiruus olis nenänsä kans menny etukäteen tai käärmeen villitsemänä jos olis ollu vapaana..huh huh.

Joten kyllä se luonto osaa yllättää, ei sitä tarvi hakea jännitystä muualta, ku oman pihan ja lenkin päästä.

Nää on mulle ihan riittäviä.

Riittää sarjakuvaa ja raitaa joka päivälle omansa.

Siispä tänään taistellaan pyykkivuorien kanssa, hilpastaan kaupoista kauppoihin, tarjousten perässä ja sit ehkä ehtii istutteleen vielä nuita hunajakukkia, ko aamusella äkkäsin mihin mää ne livautan.

Pyramidin viereen.

Siihen nuin, mihin tuloo pieni suihkulähde...pääsee sampitki suihkuun.

Voi jöö, ko niille tuloo mukavat oltavat Villi

Muutetaan koko raparperilaulu

sen siliän tien.

Ja juu, nuhis on selätetty...enää on tuo siitepölynuha aamusin.

Elämä voittaa ja on taas niin makosaa {#smileys123.tonqueout}