2. kesä, 2014

Kohtaaminen

On olemassa erilaisia tapoja suhtautua kohtaamisiin.

Tiukkoihinkin.

 

Semmoinen paukahti aamulenkillä vastaan.

Ja mikä tunne huomata, kuinka alkumetsän lenkki ja edellisen yön uni,

unohtamatta viikonlopun puuhastelua kotosalla ja pihalla olivat  saaneet mielen tyyneksi.

Oli siis helppo olla tyyni tiukassa paikassa.

Metsälenkin alussa tuli se tunne, että nyt ei voi koiruus olla vapaana ja taas oman itsen kuuntelu osu kohilleen.

Olimme jo jonkin aikaa vipeltäneet ja katsoin Kaapoa noin 3 minuuttia ennen kohtaamista ja tiesin että jotain on edessä tai jommalla kummalla sivulla, sillä tuuli tuli edestäpäin...

Luulin että sieltä pöllähtää hirvi, sillä olin kuulevinani pehmeän ja kumean tantereen tömähdyksen...ja viikko sitten koiralenkkikaveri kertoi että hirvi oli bongattu tässä metikössä.

Olin ehtiny napsinu kerkkiä pikku pussillisen ja jatkoimme siis matkaa...

kun

edestä pelmahti eteemme  hurjaa vauhtia vapaa susikoira...

Järkyttynyt

se syöksy suoraan kohti Kaapoa ja omistaja huutaa, mää rääyn lujaa SEIS!- sanan...koira juoksi aivan Kaapon nenän eteen.

Molemmat otti kosketuksen ja susikoira käänty, juosten takas  omistajan puoleen.

Kaapo säily rauhallisena ja huusin omistajalle, että älä lyö sitä...kun otti koiran kiinni ja koira alko vinkua...mutta joo.

Loppu hyvin kaikki hyvin, totesin omistajalle, että meidän pitäs varmaan jutella tässä, jotta koirat tajuaa, että kyseessä on hyvät energiat, eikä tarvi olla peloissaan eikä puolustuskannalla.

Susikoira oli narttu ja sen Kaapo haisto sillon aikasemmin. Muutoin olis voinu olla tosi kiperä tilanne. 

Narttu vielä hiukan ärähteli mutta rauhottu lopulta ja uskals jopa kääntää selän ja heilutteli häntäänsäkin...hälle on pentukotona sattunu jotakin, koska ei päästä ketään koiraa lähelle, mutta olemme aiemminki tulleet vastatusten ja Kaapo on kuulemma ainoa, joka on päässy niinkään lähelle..ja omistaja ihmetteli myös miten lähelle tuo narttu uskalsi tulla. 

Nooo, siinä aikamme juteltuamme, puhe käänty metsän antimiin ja näytin pussillistani ja kehotin häntäkin keräämään kerkkiä ja huikkasin pari ohjetta mukaan...eli siis shokkialkukohtaamisen käänsimme iloiseksi...joten, kaikkien hännät huiskivat erotessamme...

Jotta nuin...tiukka paikka on selätetty ja hiottu timantiksi...

Tuosta itsensä kuuntelemisesta keskustelimme ja tällä susikoiran omistajalla oli sama tyyli kun miulla, eli kuunnella itseään, millon voi pitää koiraa vapaana ja millon se olis otettava kiinni.

Nyt hällä oli jalassa vaivaa ja kipu on esteenä kehon muille viesteille.

Sen tiiän itekki.

Oottehan joskus kuulleeet sanonnan, et jos on pää kipee, potkase täysiä seinään----ei enää pääkipu tunnu, ku varpaissa on kovempi kipu.

Myös toisen ihmisen mukana olo lenkillä vie huomion oman kehon kuuntelusta.

Ainaki miulla, vielä.

Siispä eipä tänään muutako

kerkän huuhteluun ja tsilviisiin.

Ps...vähänkö kettumainen olo, ku korjailee omia kirjoitusvirheitä..."kettu!"