15. touko, 2014

Maatuminen auttaa

Kaiken näyttelykiireen ja höösäilyn jälkeen on hyvä maadottaa itsensä ulkosalla, vaikka lenkkipolulla ja nukkua hiukan pitempiä yöunia, sillä itsellä ainakin kaikenlaiset DEAD-linet pakkaa kehon todella tiiviiseen muotoon. Siitä syystä avajaisiin mennessä, junalle juostessa saapui hetkeksi takaraivokipu, joka onneksi asettui oitis muutaman minuutin päästä. Olispa se ollutkin näky, kun olisin maannu taiteiden keskellä ketarat oikosenaan.

Tiesin sen olevan tulossa, kun tuo h-hetki lähestyi, sillä tuo ilmotteli jo aamusella tulostaan...onneks selvisin nuin vähällä.

Se oli selkeesti helpotuksen huokaus.

Vaikka kyllä tuossa meinas iskeä paniikki päälle, lohduttelin itteäni sanomalla, että kaikki ehtii ajoissa, ei ole kiirusta...se muuten kummasti auttaa, kokeilepas joskus.

Tuon Avajaispäivän iltana ja vielä eilen oli sen verran ranka väsyny, jotta unet on ollu aika syvät...oon pudonnu muihin maailmoihin het ko oon pään kellistäny tyynylle. Sillee se jännitys sit purkaantuu...unelossa on hyvä kerätä voimia ja panna se sisin uudellen latinkiin.

Tänään on jo aivan eri olo ja siks aamulla heräsin taas ennen kellon pirahdusta, vaikka olin sille "kertonu" et huomen aamusella nukun pitempään..eikö mitä...luomet lupsahti auki niinku joku olis huutanu BINGO , jo tossa ennen viittä.

Siis kukotkaan ei nouse niin aikasin, vai nouseeko?

Eilen iltasella meinsain urvahtaa sänkyyn jo heti kahdeksan jälkeen, mutta iskinki kiinni pihalla risuihin ja haravaan ja sieltä sai hiukan lisävirtaa jotta jakso Kaapon kans jolkotella iltalenkkipätkän ja silmät oli auki tuonne iltakymmenen korville.

Jotta, virkistytty on ja nyt olis tarkotus männä tuoreen morsmaikun kanssa Galleriassa käväseen ja muutennii vaihtaan kuulumisia...

Hyviä ystäviä

on aina ilo tavata.

Voi nauraa yhteisille asioille

ja kuopia niitä huonompia.

 

Jotta soommoro,

kaalipata valmiina varakeittiössä(lue eteisessä)

mää painelen nyt Suomen Pääkaupunkiin

koska mä sain ajan.

Tän ajan.

Sydän Ihan itelle Sydän