25. helmi, 2014

TIPI, opettajani

Jokaiselle kevät tulee omin merkkeinensä...minulle on jo 90luvun alusta lähtien kevään merkki ollut Laulurastaan kujerrus.

Tänään se tapahtui...aamulla vessan mattoa ulos puistaessa..tuo kaunis ääni leijaili korviini...tiesin että nyt on kevät ihan liepeillä.

SydänSydänSydän

Sinä kyseisenä aamuna Helsingin Sanomissa oli iso kuva etukannessa linnunpoikasesta suu auki...selkeä enne.

Tuo toukokuun aamu v 94 oli merkityksellinen, sillä siskoni tytär "löysi" rastaanpoikasen.

Sitä yhdessä ihmettelimme ja mietimme mitä tehdä.

Siskoni(viisaasti) kieltäytyi ottavansa poikasta kotiinsa, vaikka tytär kuinka aneli...

Minä kerroin että tehdään testi...eli asetimme rastaanpoikasen näkyvälle paikalle(polulle) pesusienen päälle ja kerroin että jos lintuvanhemmat tulevat paikalle tai lähistölle emme ota lintua...annoimme määräajan,josta pidimme kiinni.

No, näin ei käyny, ei kuulunu muista linnuista pihahdustakaan ja niin Tipi päätyi kotiini.

Edesmennyt mieheni ilmoitti, että voit ottaa sen mutta hän ei sit ruoki sitä.

Hän ei vielä tiedostanut Tipin keimailevaa viehätysvoimaa ja rakastavan kujerruksen suurta merkitystä.

Muistan kouluaikana oppineeni että jos linnunpoikaseen koskee ihminen, kun se on tipahtanut pesästä, sen vanhemmat hylkäävät sen.

Myöhemmin viisastuin koulun opeista, tuossakin asiassa...myös selkeästi Leppälinnun poikasen ja hänen vanhempiensa opetuksella, siitä joskus toiste.

Tipi asusteli monitoimikorissa,

peseytyi lavuaarissa ja suki itsensä lieden lamppujen alla. 

Tipi söi hyvällä ruokahalulla(kun ensin olin ensimmäiset marjat ja madot laittanut pikkurillin kynnellä suuhunsa) spaghettia, joka kastettiin kuivatuissa verimadoissa...ja kasvoi....

Tipi kulki mm kioskiasioilla sekä koiralenkeilläni  mukanani kaksostenrattaiden alaosassa 2 monitoimikorista tehdystä häkissä...ja ihmisiä tuo huvitti kovasti.{#smileys123.tonqueout}

Meillä oli lentoharjoituksia joka päivä useampia...ja päivä päivältä pyrähdysmatkat piteni, kunnes sattui onnettomuus, pikku poikani Joonas tölvähti vahingossa osittain Tipin päälle.

Missä meidän vanhempien silmät oli???

Ei kuitenkaan sattunut pahasti.

Siispä meille tuli pakollinen tauko lentoharjoituksiin....

Tipin päiväpaikka oli keittiössä, apupöydällä, ilman yläkoria. Vapaana.

Öisin Tipi laitettiin kylpyhuoneeseen, pesukoneen päälle sillä siellä hän sai iltapalansa myös...wc:ssä asioidessani.

Tipi osasi vastata kyselyihin...ja pyytää myös ruokaa ja tunsi nimensä(niin luulen).

Yhtenä päivänä olin juuri syöttänyt Tipin ennen lapsia(näin tein aina) ja lapsilla oli ruokana spaghettia ja jhlkastiketta...kesken ruokailun Tipi pyrähti olkapäälleni ja aloimme lasten kanssa hervottomasti nauraa...kaunis tapa kertoa, että ottaisin vielä lisää...

Vai oliko kenties taustalla tunne, että lapset syövät hänen ruokaansa{#smileys123.tonqueout}, tiedä häntä mutta Tipi sai lisäannoksen.

Pisimmän kotipyrähdyksen hän teki lieden päältä olohuoneeseen olkapäälleni..

Tuo säksätys oli omanlaisensa, minun korvaani Sydänmusiikkia.

Harvoin kuulen tänä päivänä niin määrätietoista säkätystä.

Siitä Tipin keimailusta....mies ajoi usein myöhäisen iltavuoron taksissa ja tullessa kävi aina suihkussa...ja kuinka ollakaan, pesuhuoneesta kuului kahdenkeskistä keskustelua Tipin  kanssa ja kuulin myös kuinka Tipi sai häneltä noita verimatospaghetteja).

Villakoiramme Roope myös rakasti Tipiä, hän pussaili lintua aina kun se oli mahdollista.

Tipin siipi osoitti paranemisen merkkejä aika nopeasti, joten harjoitukset jatkuivat.

Tiesin ja lapsillekin kerroin että Tipi on meillä vaan lainassa...sen luonto kutsuu sitä kun aika on sopiva ja siivet kantavat.

Normirutiineihin soveltui hyvin Tipin vierailu...olimme kaikki häneen hyvin ihastuneita.

Kylläpä tuntui tyhmältä yrittää opettaa lintua napsimaan muurahaisia...mallia en ajatellut näyttää...olin voimaton.

Tipi pääsi päivittäin ulos ilman yläkoppaa noin kolmisen kertaa vuorokaudessa.

Lisäksi iltaisin laitoin Tipin ulos ilman yläkoria, kun laittelin lapsia nukkumaan ja odottelin UniMatin tuloa.

Siellä se yksin hyppeli nurmikolla tai odotti korissa kun otin hänet sisälle.

Kunnes...

Yhtenä iltana en nähnyt Tipiä missään...huutelin ja huhuilin...varmaan ohikulkijat pitivät mua seonneena...

Siitä viis....ei Tipiä.

Missään suunnalla.

Ei edes ääntä, vastausta...A P U A !

Pikkasenmoinen paniikki ja huoli iski...oliko joku eläin käynyt  nappaamassa Tipin?

Joko se nyt lähti, eikä kertonut mitään etukäteen...en osannutkaan aavistaa millainen huoli siitä hyppäsi rintaan, vaikka tiesin että lähtö tulee, kun luonto kutsuu...

Käväsin sisällä hakemassa enemmän vaatetta ylleni ja palasin pihalle...

Asuimme paritalon päädyssä ja yhtäkkiä kuulin sen selkeesti...

SydänTi ti ti tii tii ti ti ti tii Sydän

Katselin ympärille.

Ylös.

Ylemmäs.

Oijjjjj, tuolla korkealla, kuusen latvassa vauvani on...mikä suunnaton ILO ja ITKU pääsi yhtäaikaa...

Mitä ihmettä Tipi syöksyi alas....alas...alas...Sydän

Suoraan olkapäälleni.

Rakkaus lepäs siinä.

Tuohon onneen olisi ollut helppo heittää henkensä---se vuoti niin ylitse.

Välittömästi tiesin tuon merkityksen.

Tipi lähtisi pian, hyvin pian.

Lapsille kerroin aamulla Tipin näytöksestä ja viestistä ja sanoin että aika on minä hetkenä hyvänsä.

lltapäivällä, lasten päikkäreiden jälkeen, nostin Tipin normisti ulos ilman yläkoppaa...ja kun pääsimme lasten kanssa ulos noutamaan Tipiä, oli Tipi mennyt....

Monena päivänä vielä huhuilin ja sisareni tytär oli kylässä myös ja yhdessä huutelimme Tipiä niin että metsä raikui...

Viidessä viikossa voi rakastua palavasti, mutta ymmärtää että aito rakkaus   ei koskaan sido vaan se on aina vapaa...kun luonto kutsuu.

Niin se tekee meille ihmisillekin

ja on aidoimmillaan kun se palvelee pyyteettömyyttä.

Olemme osa luontoa ja siksi meidän tulisi kunnioittaa sen antia ja sen suomia mahdollisuuksia, tuhoamatta sitä.

Jotta semmoset muistot tulvahti tänään Laulurastaan saapumisen myötä.

Onnellisemmaksi tulen laulujen myötä:

https://www.youtube.com/watch?v=tNkvry_gnag

Kuva:Googlesta

HANNU ESKONEN