18. helmi, 2014

Häpi endinkiä

Eilen ystäväni ilmoitti fb-sivulla nauttivansa omasta seurastaan ja se antoikin aiheen tän päivän blogiin. Kiitos SinikkaSydän

On aikamoisen työn takana oppia rakastamaan itseään juuri omanlaisenaan, jollei siihen ole saanut kotoa, koulumaailmasta, lähimmäisiltä tai ystäviltä ohjeistusta ja mallia..ja tässä kohtaa syyttävä sormi ei etene mihinkään suuntaan, sillä meillä jokaisella, myös isoisoisoisovanhemmillamme on olleet omat vanhemmat, lähimmäiset, koulunsa ym jotka ovat evästäneet lapsen omilla opeillaan ja taidoillaan, jotka elämän varrella ovat tarttuneet matkaan.

Sitäpaitsi syyttely vie aikaa parantavilta ja kasvattavilta mietteiltä.

Jokaisella meistä on oma polkunsa ja kun se tuntuu takkuavan, olis hirmu hyvä psähtyä miettimään miksi näin tapahtuu...se "avain" kyllä löytyy.

Kuinkahan moni meistä löytää peilistä vielä sen ihana pienen tytön tai pojan, joka rakastaa kaikkea pyyteettä, eritoten myös itseään.

Sillä lapsi ilmaisee pienenä itsensä selkeästi, pelkäämättä näyttää oman tahtonsa, koska luottaa siihen, että ilmaisu on ainoa keino pitää paha pois sisältään ja näin hän saa elää harmoniassa oman sisäisen itsensä ja ulkomaailman kanssa.

Meillä jokaisella on iholla asioita, jotka ovat nujertaneet omanarvontuntoamme...moni kantaa niitä yllään koko elämänsä. Raskas murheenkryynitakki, josta ei osaa tai uskalla laskea irti.

Itkevä

Minkälaista se elämä oliskaan, jollei oltas surullisia?

Tuon takin voi kuitenkin pilkkoa pieniksi palasiksi ja käydä läpi yksityiskohtaisesti tilanteita, joissa tuo takin koko on suurentunut. Olipa ne käydyt asiat minkälaisia tahansa, jokaisella on oikeus antaa itselleen ja muille anteeksi asioita, joita ei enää voida muuttaa. Miksi siis kanniskella monia tapahtumia kerrallaan yllään?

Sitä vois kysyä itseltään 3 kysymystä:

a) Mitä tuosta tilanteesta tahtoisin pitää mukanani?

b) Antaisinko jälkipolville mallin, että näin me puetaan ja kuljetaan jokainen päivä   murheenkryynitakki yllämme?

c) Jos murheet olis erivärisiä, tunnistettavia, pukisinko edelleen itseni marttyyriksi?

Jos vastasit kaikkiin kolmeen kieltävästi, olet jo saanut kipinän/oivalluksen siitä, että elämä

ei ole vain vaikeuksien kantamista.

Päinvastoin, elämässä tulee olla iloa, onnenhetkiä ja koska emme mukaamme täältä mitään saa, sitä iloa olis hyvä jakaa muillekin.

Ei kai kukaan muukaan toivo ihmisten kärsivän.

Onnellinen ihminen loistaa kauas.

Onnen saavuttaa, kun uskaltaa laskea kaikesta irti ja nauttia juuri tästä meneillään olevasta hetkestä. Muuten lisäämme tästäkin hetkestä  lisäpainoa siihen "niin rakkaaseen" murheenkryynitakkiimme...

Joten, eiköhän pistetä töpinäksi ja otetaan "murheenkryynit tuohon eteemme ja yksitellen saksimme sieltä paloja/tapahtumia pois, kiittäen opista ja HUOMAA tämä on tärkeää: tiedostaa mikä oppi tästä jäi.

Oliko sen jälkeen aurinkoisempi tie?

Jäikö sen myötä elämästä tylsiä/pakonomaisia asioita tms pois?

...AINA siellä on joku sanoma. Ne on usein vaikeita löytää ja siihen voikin sit pyytää ystävää avuksi..jospa hän näkisi/huomaisi tilanteessa jonkin asian mikä muuttui tuon myötä.

Joskus on vaikea nähdä itseään.

Itse olen tässä tehnyt itseni ja määrättyjen tapahtumien kanssa töitä ja pitkään. Ne on tulleet uniinikin ja voin sanoa, että vielä sitä irrottautumista joutuu tekemään, toiset on niin syvällä ihossa.

Vaikia tehtävä, mutta ah niin antoisa, koska oma olo kevenee päivä päivältä.

Olettehan lukeneet sen, että keho tekee toppia, kun joku asia/ihminen on juurtunut jonku tapahtuman kautta.

Tsit tsit tsit, vielä tärkeä asia...on hyvä opetella olemaan omien ajatusten omistaja.

Ettei toimi niin kuin muut, vaan niinkuin itse haluaa...

Vapaus kaikinpuolin on elämässä arvokkainta, heti rakkauden jälkeen.

Vapautta ei kuitenkaan saavuteta lähettämällä ikäviä ajatuksia eteenpäin, sillä ne AINA palaavat lähettäjälleen, jossakin muodossa...ne ovat energiabumerangeja.

Kannattaa myös  opetella kantamaan vain omaa energiaansa...kun oma "valo" on päällä, sitä ei niin jää kiinni toisten loukkauksiinkaan. (Siihenkin joutuu tekemään töitä)

 

Muttapa muttapa

Arvokasta matkaa sisimpääsi,

sinne Onnen Satamaan.

Koska, soot oikeesti ruusunen.

HyväPiän sulle peukkuja ja toivotan

Häpi endinkiä for the rest of your life.

I love you

as you are.

SydänSydänSydän