Suomellamme alkoi tänään ensimmäiset askeleet 100-vuotis itsenäisyysjuhlavuoteemme.

Minkälaisena se meille näyttäytyy?

Se selviää kuluvan vuoden aikana. Varmaa on, että rakkauden määrä, kotimaatamme ja sen uljasta luontoamme kohtaan kasvaa ja toivon sen näyttäytyvän paitsi meidän ihmisten teoissa, myös isojen firmojen osalta hyvinä ympäristötekoina ja ennen kaikkea mallina muulle maailmalle.

Me olemme pieni, mutta sitkeä kansakunta...vertaisin meitä suomalaisia sitkeään taikinajuureen, jota tarvitaan selviytymiseen ja kaiken uuden alkuun, aivan kuten leivän teossa.  Ollaan me aikamoisia, eikö?

Taikinajuurikansa. Miltä se siun korviin kuulostaa?

Eilinen itsenäisyyspäivä sai taas tunteiden pyllähdyksen. Oikeastaan se alkoi jo edellisenä perjantaina. Olin Foibe-talon itsenäisyysjuhlassa lausumassa pari runoani ja voi että, kyllä kuulkaa pikkuPirjoa jännitti niimmaar vietävästi.

Ailahti sydämessä mukavasti, kun lausunnan jälkeen minut haettiin veteraanien pöytään. Ette voi kuvitella miltä se tuntui, enkä osaa siitä sanoa mitään muuta kuin että, se oli sitä elämän makiaa, jota harvoin on päässyt maistelemaan. Kiitos veteraanit.

Uskalsin laittaa parit kotona nauhoitetut runot myös facebookiin ja se vaati jo oman riman alittamista. Olin rämäpäärohkea...huuuuij!

Ehkä kannattaa alittaa sen oman riman korkeutta, muuten sitä suattaapi jiähä moni asia junnaamaan. Kiitos kaikille palautteesta, ne ilahutti miun syäntäin.

Mukavaa oli myös perjantaiehtoona kävästä miehen kanssa jouluillallisella Töölönrannassa. Myös se ilahdutti, että Saara Aalto valloitti Senaatintorin...mekin odotimme siellä hytisten Aleksanterinkadun kulmassa, jotta olisimme saaneet kuulla livenä upeaa laulua.

Siihen kulmaan tuuli niin kovasti, että 40 minuutin jälkeen olimme aivan jäässä ja oli jo kiire varatulle pöytäajalle. Eipä siellä sumppukasassa olleilla varmaan ollut läheskään niin kylmä kun toisiansa lämmittivät, eikä viima päässyt puhisemaan.

No, nyt viikko jatkuu ja äsken sain taas puhelimitse kohdata mukavan ihmisen.

Soitin simmustani, jota olen tässä 5-6 vkoa pyyhkinyt keitetyllä vedellä ja vanulla, kun siihen roiskahti kissan roippeita pestessä "jotain".

Ei se parane ei. Kuin ihmeen kaupalla tämä ihana terveydenhoitaja varasi miulle ajan huomisaamulle. Olisin jo tänään päässyt, mutta miulla on OMT aika puolen pvän aikaan, joten en ollut varma ehtisinkö määrättyyn aikaan mennessä.

Että tämmösillä hyvän mielen eväillä mennään loppuviikko. Mamma tuloo huomenissa, ja on ihan yön yli, teemmä mammalle hoidon ja ylihuomenna vien mamman taasen silmäpiikille Tilkkaan.

Ens maanantaina 12.12.16 alkaa Koivukylän kirjastossa miun Sana Koskettaa-näyttely, joka kestää tuonne Uuden Vuoden aattoon asti ja sieltä se jatkuu Keravalla CK-Beautyn tiloissa koko tammikuun.

Että nyt pitäsi sit tehdä mainosta Keravan näyttelystä (Koivukylästä oon jo tehny) että Ratkaisukeskeisestä taideterapeuttisesta ohjauksesta, jonka vois sit pujottaa molempiin paikkoihin.

Aamujen aamua, pannaas keskiviikkoon ketterää köpsöttelyä!

Eikä se vauhdin hitaus ole esteenä, pääasia on olla matkalla, niinku viisaat on sanoneet!

Tästä onki jo huisin pitkä rupeama ku viimeks olen täällä rutissut.

Nyt olis taas sen aika sillä ihan tossa talon nurkilla virnuilee jo kevät 😋

Se on ihan siinä ja siinä ettei voi vaihtaa kevyempää palsaa niskaan mutta nuhiksen välttämiseks roikotan vielä tota nuhjaantunutta talvipomppaa.

Mutta toi kevät on jo tullu ja jos missä, niin metsässä sen huomaa.

Roskaa siellä ja roskaa täällä.

Tänään on kerätty mun nenukkaan kanssa sieltä taas pussillinen roskaa.

Mikä kumma saa jonku heittämään luontoon roskia?

Tyhmyys vai välinpitämättömyys?

Toivon todella että jokainen ihminen kävis keräämässä vaikkapa muovipussillisen roskia lähimetsästä tai sen ympäristöstä.

Se ei oo kovinkaan kumma toive toteuttaa, se vaatii monen ihmisen liikkumisen ja voi kauhiaa, ku sieltä saattaa tarttua niskaan sit se hyvä mieli...mites sen kanssa sit voi elää 🤪

Tänään mun muovipussiin ei paljoa mahtunut, eli kerättävää siis jäi.

Toi roskaamisasia tulis jo koulun ottaa käsittelyyn, tietty vanhempien lisäks.

Kyllähän ne koiran kakat siellä metsässä maatuu hetkessä mutta ei muovi ja kun se muovi lopulta viimein maatuu...se menee kiertokulkuun ja just sun syötäväks.

Kysympä vain jotta, onko sit hyvä?

Joo eipä tässä kummosia turinoita nyt ehdi pujotella toivon vaan että me ihmiset alettas oikeesti arvostaa luontoa enemmän.

Ilman luontoa, ei meitä ole!

Aika tyhjentävää, eikö?

Mää oottelen tänne kommentteja keräilyistä mitä kaikkea roskaa maasta löytyykään.

 Tiättekö, paampa sit huhtikuun vika päivä arvonnan pystyyn

kommentoijien kesken

                     ...arvon jonku omista teoksistani,

                           en kuitenkaan roskapussia😙

             Lähetääs kaikki hipsimään tästä mehtään päin 🙂

Auringon valoa ja lämmintä elämän sykettä kevätpäivääsi!

Hui senttäs.

Miten sitä onnii välistä niinmukakiireinen ja toisaalle suuntautunu, ettei ehdi kaikkiin suuntiin kurkottaa?

Sanokaapa se.

Ollaan jo oltu helmikuukauden sylissä toosi pitkään ja nyt vasta sain aikaseksi tuupata tänne ihteni.

Miten ihanaa että noita kauniita talvisia päiviä on sattunu jo tänne eteläänki, ollaan saatu nauttia lumestakin sen loskan ja ravan lisäks :)
Eipä oo ykstoikkosia säitä, ei.

Mikä mukavinta, niin tuo keltakultainen aurinkokin on tässä päivänä muutamana pilkahdellut. On hypellyt puiden oksilla ja sen lomista, vinkannut säteillään ympäri tonttia ja kaunistanut niin nurkkia kuin pihamaitakin.

Aaah, se tuntuu aina yhtä mukavalta ja tervetulleelta.

Aurinko on siitä mukava, että se hakee kohteensa, vaikka mistä😀

Harva ihminen onki aurinkovastainen, hyvin harva.

Moni ihminen on jo itsessään aurinko, joka valaisee monen päivän pelkällä olemassaolollaan.

Sen huomaa jo huoneeseen astuessa, kadulla kävellessä,ohikulkijan katseessa tai siinä hymyn pilkahduksessa.

Mää tunnen tämmösiä ihmisiä muutaman, enkä mainitse nimiä, jokainen itsessään tietää, kuka on kenenki elämän "kävelevä aurinko" 😋

Eikä tää nyt  tarkoita, että aina pitäs olla naama korvissa kiinni 24/7 meillä kaikilla on paikkoja/tilanteita joita työstetään, tai asioita joille ei kyetä tekemään mitään ja silti ne vyöryvät yli.

Elämäntilanteiden mukaan jokainen meistä kulkee.

Mistäs me tiijetään, jotta hyö jotka eivät hymyile päivisin, ovatki niitä yöhymyiljöitä?

Kulkevat UniMaijan tahi -Matin kanssa ja valaisevat koko yötaivaan kulkijat omalla hymyllään. Ei tiijä, ei.

Jotta sormea on turha nostella ketään vastaan.

Kaikilla meillä on omat himmeät ja hehkuvat hetkemme.

Tarkoitus jokaisella.

Onnellista hymyn päivä- ja yövuoroa 🙂

Se olis sit tarjottuna vuosi 2016. Aivan bränd new sellanen, eikoo hianoa?

Meillä on kaikilla ihan yhtä monta kuukautta, viikkoa ja päivää toteuttaa niitä haaveitamme ja kävellä kohti uusia latuja. Jokainen askel joka suuntautuu eteenpäin unelmiamme kohti, ei ole turhaan otettu.

Ja hyvät immeiset, jätetään ne taakat vanhalle vuodelle, ei uutta vuotta tarvi rasittaa samoilla kiamuroilla.

Me ei olla moneen vuoteen oltu Uunna Vuonna missään nyt sitte kerranki lähettiin. Oltiinki hyvässä, nauravassa ja kaiken sallivassa seurassa. Siitä on syytä olla todella hilpein mielin. Ja moonki.

Mutta mutta...

Viime yö meni aika huonolla unella. Kauhia nälkä ja jalat aivan "hakattuna". Eilinen TanssiBuumin tehopäivä oli gyl tsimmonen kokemus, jotta. Vaikka ehtoolla söin ku Mattilan hevonen(vai kenen se olikaan) nii silti yöllä oli ihan suden nälkä. Eipä siis aamulla tehny tiukkaa nousta ja panna puuroves tulelle.

Mutta puuron jälkeen oli niin makiaa kävästä aamulenkillä koiran kanssa, piiiitkästä aikaa "aikaaikasin". Se tarkottaa, et kello pirahti 5:17.

Sitä saa taas kulkea ihanassa lumen hohteessa. Pois on se märkä ja mörkömäisen pimeät rapakelit, eikä tarvi huuhdella suihkussa koirakullan tassuja ja pitkiä kainalo- ja vatsanaluskarvojaan. Ne kun on tällä mein Kaapolla ihan vallattoman pitkät.

Ja kyllä se Kaapo nauttii taas lenkeistä riemurinnoin. Lumi on niin innostavaa, puhdasta ja pehmyttäkin, kun se on ollut pakkaslunta koko ajan.

Joulu tuli ja meni mustana ja het perään saatiin Uus vuos ja vielä tämäki viikko on tuommonen pätkänlainen. Onneks ens viikolla alkaa se turvallinen ja rauhaisa arki. Justiinsa niin.

Ei kyllä tarvi niitä pyhiä tulla vähään aikaan vastaan.

Arki on semmosenaan hyvä ja siihen viikonvaihteet. Siinä piisaa meille taas pitkäks aikaa omien treenien, kotitöiden,koulutöiden ym yksäreiden ja muiden juoksujen kans ihan riittämiin.

Ne kun nuo pyhät verottaa, jottei pääse levitteleen tavaroitaan ja tekeen niitä omia juttuja.

Mutta nyt taas saa, vähät välitän tuosta huomisesta pyhästä...tänään avaan kirjat ja kannet auki ja alotan tekeen "mielisairaudesta" omaa juttua. Et tsilviisii.

Siispä pitemmittä riveittä toivotan kaikille antoisaa vuotta 2016.

Kurkkikaapa taivahalle, jospa se tuammonen 4-tuulen tähellinen sattuis kohalle, mie olen tuammosen kuvan mukasen kerran aikasemmin nähny..ja voitte uskoa jotta olin haavi auki.

Auetkoon tuo jokaiselle omanlaisenaan ja tuokoon mukanaan täyttyneitä toiveita.

Olkaa olemassa

sillä joskus

olemattoman on myöhäistä

olla olemassa

(tällä puolen verhoa)

Bus bus