Matkalippu Paratiisiin

29. elo, 2017

Mites se nyt oikein menikään?

Moni meistä kaihoilee millon mihinkin , eikä ihme sillä maailma on tulvillaan upeita, ennen kokemattomia paikkoja. 

Matkustaminen ja sen mukana tuoma kokeminen antavat arkeen ripauksen odotuksen huumaa ja se on kuin pieni palkinto kaikesta, mistä ikinä nyt itseämme tahdommekaan palkita.

Itse olen sisäistänyt arkeeni myös pikamatkoja...

Enkä nyt tarkoita mitään juoksuspurtteja, eikä  maratooneja vaan ihan arkiaamun reippaita kävelylenkkejä koirapoikasen kera.

Löydän joka aamu luonnosta erilaista kauneutta, vaikka vuodet kuluvat ja lenkit ovat aina samoja...(meillä on noin 20 erilaista lenkkipätkää)

Vai onko jo muistini pettänyt niin, etten tunnista tunnistaneeni ja ihailleeni sitä kaunista päivänkakkaraa aamuhuurunutussaan?

Hmmm Kuiskaus...no ei sentään.

Mie vaan satun oleen sen verran perso luonnon kauneudelle, että se kyllä panee tuon sydänalan Sydän kutisemaan..

Koirapoikaa kutisuttaa puskien ja maaston tuoksut ja minua kaikenmoinen muu, tietty sen lisäksi että nautin siitä, kun oma karvahousuni nauttii.

Palatakseni otsikkoon...kiinnitänkin nyt huomiota siihen, että moni meistä odottaa koko elämänsä pääsevänsä ns Paratiisiin, joko rahatukun tai yllätyksen toivossa.

Huomaamatta, että se Paratiisi on sisällämme.

Wot?Villi

Hetkonen.

Jo lapsena osasimme "kulkea" tarinoiden sisällä ja se sai meidät haltioituneeseen tilaan.

Milloin olimme Ruususen linnassa tai pahan Jokerin kynsissä. Joku satu/tarina saattoi jättää sinuun ikuisen kaihon tai jopa pelonsekaisen tunteen.

Silloin osasit matkustaa sisälläsi, kun toinen oli "värittänyt" sinulle  tarinan.

Varmasti muistat.

Jokainen meistä sisältää omanlaisia tarinoita ja myös unelmia.

Niiden unelmien avulla voimme luoda juuri tähän hetkeen oman Paratiisimme.

Miun Kaapo poika tietää tän ja siks hän maalailee unissaan sellaisia sarjakuva-ajatuskuplia ja mennä viuhtoo niin maan penteleesti välillä neljällä jalalla etiäpäin...tiä sitte minkämoisen tyttöhauvelin perässä.

Että nyt kaivelemaan sitä omaa "povitaskua", siellä se sinun Paratiisi on odottanut, kenties jo monia vuosia. Anna sille elämä.

Otsikon aiheeseen palatakseni, tuo kuva liittyy VOIMAKORTTEIHIN, jota olen tässä työstänyt ja edelleen jatkan niiden parissa. Tarkoitus on saada reippasti ennen joulua pakallinen hyvää sinulle.

Tämä on yksi minun unelmani, tehdä ja herätellä kanssakulkijoita kuvien ja tekstien kautta huomaamaan omaa erinomaisuuttaan ja se kauneus mikä meillä on ympärillämme niin monin eri tavoin.

VOIMAkortteja teen pakkaan 70 kpl, joten taatusti niistä irtoaa monelle aihe omaan Paratiisihetkeen ja päivän tuumailuun.

Kortteja voi myös käyttää ratkaisukeskeisesti ja terapiatarkoituksessa.

Tilaa HETI omasi, joko spostilla pirjokaskisola@gmail.com tai facebookin kautta.

Peukuta itelles oma peukalokyyti.....Hyvä

SydänParatiisi on tänään tässäSydän

Nautinnollista päivää!

Tee sitä mistä ilo ja kuperkeikatHehe irtoaa.

 

15. elo, 2017

Sitäpä on menny useampi rupeama, jotta olen täällä kirjaimia sotkenu.

Korjataan asia ja laitetaan kirjaimet ämpäriin...blumbs ja kaadetaan ne näppiksen päälle...kas noin.Silmänisku

Meillä kaikilla on paljon asioita, joista saamme olla kiitollisia, harvoin tulee huomattua semmoisia, jotka toistuvat silmien, käsien, jalkojen tai tekojen kautta useammin.

Niistä tulee arjen piilomassaa.

Jokainen muistaa miltä tuntuu, kun keho on vajavaisesti "hereillä", eikä kykene suorittamaan askareita, jotka normiarjessa tehdään "silmät puoliummessa".

Kiitollisuus on tila, jossa tyytyväisyys lainehtii sisällämme, eikä sitä heilauta mikään sen ympärillä oleva asia. Itse kutsuisin sitä melkein samanmoiseksi kuin rakastuneen tilaa.

Tilaa, jossa tiedostetaan onnen tunteen läsnäolo. Se voi olla vaikka kuinka pieni ja viipyilevä hetki...esimerkiksi pienen lapsen ohikiitävä lausahdus vanhemmilleen, jonka kuulet sivusta. Se voi olla koiran kääntyvä katse kesken lenkkiä...Se voi olla niinkin ohikiitävä hetki, kuin istahtaa aamusella, silmät vielä unihötöstä puoliluomisena keittiön pöydän ääreen höyryävän kahvikupin eteen. Pieni, mutta sitäkin tärkeämpi hetki.

Nuo hetket nimittäin hierovat sisällesi valtavaa elinvoimaa.

Ja mitä tuo elinvoima sisällämme tekee ja mikä se oikein on?

Se on samaa elinvoimaa, millä nuijapäänä (minusta mukavampi sana kuin sikiö) porskutit voitontahto silmissäsi ensimmäisenä "maaliin".

Et muista?

Emme kukaan muista omaa ensimatkaamme, mutta sillä elinvoimalla me onnistuimme ensimmäisessä haasteessamme.

Eli, nyt voit vaan kuvitella miten suurella muudilla elinvoima kehossamme kutkuttaa. Tuota tilaa voi hyödyntää ja käyttää sen uusien asioiden eteenpäin viemiseen tai vaikeasta tilanteesta selviytymiseen.

Siihen tarvitaan vain yksi asia sinulta.

Päätös, että selviät....juuri niinkuin nuijapäänäkin mennä pyrhälsit.

Voitto tuli ja sinä pääsit omaan ensimmäiseen lämpöiseen "yksiöösi".

Niimpä voimem toedeta että Kiitollisuus ja Elinvoima kulkevat usein käsi kädessä.

Muistakaamme siis tankata kehoomme tuota ikiaikojen poweria, sillä sen avulla mikään ei pysäytä meitä.

Nuijapään tahtotilassa tehdään kaikkien aikojen ennätyksiä!

 

 

 

 

 

7. joulu, 2016

Suomellamme alkoi tänään ensimmäiset askeleet 100-vuotis itsenäisyysjuhlavuoteemme.

Minkälaisena se meille näyttäytyy?

Se selviää kuluvan vuoden aikana. Varmaa on, että rakkauden määrä, kotimaatamme ja sen uljasta luontoamme kohtaan kasvaa ja toivon sen näyttäytyvän paitsi meidän ihmisten teoissa, myös isojen firmojen osalta hyvinä ympäristötekoina ja ennen kaikkea mallina muulle maailmalle.

Me olemme pieni, mutta sitkeä kansakunta...vertaisin meitä suomalaisia sitkeään taikinajuureen, jota tarvitaan selviytymiseen ja kaiken uuden alkuun, aivan kuten leivän teossa.  Ollaan me aikamoisia, eikö?

Taikinajuurikansa. Miltä se siun korviin kuulostaa?

Eilinen itsenäisyyspäivä sai taas tunteiden pyllähdyksen. Oikeastaan se alkoi jo edellisenä perjantaina. Olin Foibe-talon itsenäisyysjuhlassa lausumassa pari runoani ja voi että, kyllä kuulkaa pikkuPirjoa jännitti niimmaar vietävästi.

Ailahti sydämessä mukavasti, kun lausunnan jälkeen minut haettiin veteraanien pöytään. Ette voi kuvitella miltä se tuntui, enkä osaa siitä sanoa mitään muuta kuin että, se oli sitä elämän makiaa, jota harvoin on päässyt maistelemaan. Kiitos veteraanit.

Uskalsin laittaa parit kotona nauhoitetut runot myös facebookiin ja se vaati jo oman riman alittamista. Olin rämäpäärohkea...huuuuij!

Ehkä kannattaa alittaa sen oman riman korkeutta, muuten sitä suattaapi jiähä moni asia junnaamaan. Kiitos kaikille palautteesta, ne ilahutti miun syäntäin.

Mukavaa oli myös perjantaiehtoona kävästä miehen kanssa jouluillallisella Töölönrannassa. Myös se ilahdutti, että Saara Aalto valloitti Senaatintorin...mekin odotimme siellä hytisten Aleksanterinkadun kulmassa, jotta olisimme saaneet kuulla livenä upeaa laulua.

Siihen kulmaan tuuli niin kovasti, että 40 minuutin jälkeen olimme aivan jäässä ja oli jo kiire varatulle pöytäajalle. Eipä siellä sumppukasassa olleilla varmaan ollut läheskään niin kylmä kun toisiansa lämmittivät, eikä viima päässyt puhisemaan.

No, nyt viikko jatkuu ja äsken sain taas puhelimitse kohdata mukavan ihmisen.

Soitin simmustani, jota olen tässä 5-6 vkoa pyyhkinyt keitetyllä vedellä ja vanulla, kun siihen roiskahti kissan roippeita pestessä "jotain".

Ei se parane ei. Kuin ihmeen kaupalla tämä ihana terveydenhoitaja varasi miulle ajan huomisaamulle. Olisin jo tänään päässyt, mutta miulla on OMT aika puolen pvän aikaan, joten en ollut varma ehtisinkö määrättyyn aikaan mennessä.

Että tämmösillä hyvän mielen eväillä mennään loppuviikko. Mamma tuloo huomenissa, ja on ihan yön yli, teemmä mammalle hoidon ja ylihuomenna vien mamman taasen silmäpiikille Tilkkaan.

Ens maanantaina 12.12.16 alkaa Koivukylän kirjastossa miun Sana Koskettaa-näyttely, joka kestää tuonne Uuden Vuoden aattoon asti ja sieltä se jatkuu Keravalla CK-Beautyn tiloissa koko tammikuun.

Että nyt pitäsi sit tehdä mainosta Keravan näyttelystä (Koivukylästä oon jo tehny) että Ratkaisukeskeisestä taideterapeuttisesta ohjauksesta, jonka vois sit pujottaa molempiin paikkoihin.

Aamujen aamua, pannaas keskiviikkoon ketterää köpsöttelyä!

Eikä se vauhdin hitaus ole esteenä, pääasia on olla matkalla, niinku viisaat on sanoneet!

 

9. kesä, 2016

Nutturapää täällä hei.
Tää on käyttäny omaa sisäistä kompassiaan tänään metässä, ku tuo Vantaan kirkko meinaa vissiin kaadattaa yli puolet nuista ihanista puista.
Sus siunakkoon mikä hävitys siellä on.
Oikeesti siellä joutuu arvaileen, jotta minkähän tienhaaran valitsis, niitä valintamahdollisuuksia kun on monia ja kun osa poluista on iha ruokottoman näkösiä, kaadettuine puineen ja mutasine traktorin jälkineen.
Zööz zööz, pitäsköhän laittaa suntio tai joku kappalainen, sinne mehtälle, eikös se hoitele kirkollaki ympäristöä.
Kävin vähän tyynnytteleen jäljellä olevia puita ja rohkasemassa niitä. Kukaan heistä ei käyny ehotteleen, eikä onneks kertonukkaan ku sanoin etten taho tietää mitään(vink vink se miäs ko käy metässä "enemmän ku halaamassa" onko hää sit niinku metsän raiskaaja?)...Tahdon vain kulkea heidän seurassa, ihailla ja mietiskellä miten rauhoittavia ne onkaan.
Onneks puilla on niin julmetun pitkät juuret.
Työ että tiijäkkää miten syvälle ja minkälaisia lonkeroita siellä maan alla onkaan? uij uij, ku en tiijä itekkää...aavistan gyl.
Mutta joo, metsässä oltu, koilapoika tosin joutu oleen flexin päässä, ettei se päässy hervottomasti juoksemaan ja rasittaan nilkkaansa.
Mutta joo, kuvan Pyramidikiven puutki on kaadettu jo tuolla talvella...miten paljon pieniä kauniita yksityiskohtia raiskataan?
Ei ymmärrä , ei.

Toivottavasti kaadot pian loppuu ja metsä pääsee parantelemaan sitä mikä siitä on jäljellä.

31. maalis, 2016

Tästä onki jo huisin pitkä rupeama ku viimeks olen täällä rutissut.

Nyt olis taas sen aika sillä ihan tossa talon nurkilla virnuilee jo kevät {#smileys123.tonqueout}

Se on ihan siinä ja siinä ettei voi vaihtaa kevyempää palsaa niskaan mutta nuhiksen välttämiseks roikotan vielä tota nuhjaantunutta talvipomppaa.

Mutta toi kevät on jo tullu ja jos missä, niin metsässä sen huomaa.

Roskaa siellä ja roskaa täällä.

Tänään on kerätty mun nenukkaan kanssa sieltä taas pussillinen roskaa.

Mikä kumma saa jonku heittämään luontoon roskia?

Tyhmyys vai välinpitämättömyys?

Toivon todella että jokainen ihminen kävis keräämässä vaikkapa muovipussillisen roskia lähimetsästä tai sen ympäristöstä.

Se ei oo kovinkaan kumma toive toteuttaa, se vaatii monen ihmisen liikkumisen ja voi kauhiaa, ku sieltä saattaa tarttua niskaan sit se hyvä mieli...mites sen kanssa sit voi elää Villi

Tänään mun muovipussiin ei paljoa mahtunut, eli kerättävää siis jäi.

Toi roskaamisasia tulis jo koulun ottaa käsittelyyn, tietty vanhempien lisäks.

Kyllähän ne koiran kakat siellä metsässä maatuu hetkessä mutta ei muovi ja kun se muovi lopulta viimein maatuu...se menee kiertokulkuun ja just sun syötäväks.

Kysympä vain jotta, onko sit hyvä?

Joo eipä tässä kummosia turinoita nyt ehdi pujotella toivon vaan että me ihmiset alettas oikeesti arvostaa luontoa enemmän.

Ilman luontoa, ei meitä ole!

Aika tyhjentävää, eikö?

Mää oottelen tänne kommentteja keräilyistä mitä kaikkea roskaa maasta löytyykään.

 Tiättekö, paampa sit huhtikuun vika päivä arvonnan pystyyn

kommentoijien kesken

                     ...arvon jonku omista teoksistani,

                           en kuitenkaan roskapussiaKuiskaus

             Lähetääs kaikki hipsimään tästä mehtään päin Cool

 

Auringon valoa ja lämmintä elämän sykettä kevätpäivääsi!