Metsässä menninkäisten seurana

Metsä. Meidän suomalaisten ylpeys, järvien lisäksi. Minulle metsä on tänä päivänä semmonen luonnon "Tokmanni", jokainen kanto, kivi ja mätäs toinen toistaan kauniimpia...kyllä taas tunsi sisällään kuinka luonto saa mielen hattaralle.  Miten ihanaa on viedä sinne kinttupoluille arkiset ajatukset ja kuunnella kuinka ne vastaanotetaan. Tänään olimme lenkkikaverini kanssa "hiukka" pitemmällä aamulenkillä, posket punoitti ja tuo nelijalkainen kaveri nautti suunnattomasti. Meillä on molemmilla samanlainen himo: patikoida aamulenkeillä tunnista kahteen ja tulla kotio rapasina, hikisinä tai kuten tänään raikkaan virkistyneinä...eipä tarvinnu ku hiukan näyttää vatia lenkkikaverin tassuille. Hiukan mukavampi vaihtoehto kuin se, että tuo nuuskuttaja suihkutetaan kainaloita myöten, ettei kotiimme keräänny kiviä, soraa ja rapaa. Jotta mahtiaamu meillä takana. Luonto on vielä aika vihreänä, kun sitä lunta ei ole tänne etelään saatu...toivottavasti sentäs jouluaatoksi saatais "maavalgia" <3 Kun oikeen matalalle menee,sitä melkeen vois uskoa että onhan se maa ihan valkoinen, kuten kuvasta näkyy. Paikka paikoin pieniä lammikoita jäässä. Metsästä löytyy puhtia, jota ei mistään muualta saa. Mulla ja nelijalkasella kaverillani on akut täyteen ladattu luonnon omaa tunneantioksidanttia....Siispä mänkeehän muutkin sinne luonnon helmaan. Siellä saa olla omien ajatusten kanssa hipihiljaa ja kuulostella hiljaisuuden sanomaa.